Hävikki – Miten minimoida sitä raportoinnin avulla?

Niina Mäenpää
Niina Mäenpää
7.6.2019

Nykypäivänä puhutaan paljon siitä, kuinka paljon ruokaa heitetään roskiin hyvinvointivaltioissa, ja kuinka taas toisaalla kärsitään nälkää. Kuluttajatasolla jokainen voi itse parantaa vanhaksi menneiden ruokien seurantaa, mutta entä sitten ruokien valmistajat? Roskiin heittäminen on firmalle tietenkin kannattamatonta, mutta myös yhteiskunnan, ilmaston ja kulutuksen kannalta epäeettistä.

Ruokavalmistajan on hyvä varmistaa, ettei varastoon jää vanhaa tavaraa ja ettei elintarvikkeissa tule päivämäärät vastaan. On myös tärkeää, että saadaan pidettyä varastossa oleva tavara mahdollisimman tuoreena. Dataa ja tietovarastoa voidaan käyttää monella tapaa hyödyksi, myös tämänkin seuraamisessa ja hävikin pienentämisessä.

Kun meillä on valmistettujen tuotteiden data tallessa, niin voidaan seurata sekä tuotteiden tuoreutta että yrittää kiihdyttää myyntiä niiden tuotteiden osalta, joilla päivämäärät ovat tulossa vastaan. Tarvitsemme tuotteista oikeastaan vain perustietojen lisäksi valmistuspäivämäärän. Toki myös tiedon siitä, että montako päivää tuote on tuore eli montako päivää lisätään valmistuspäivämäärään, että saadaan sille viimeinen käyttöpäivä tai parasta ennen päivämäärä, esimerkiksi + 10 päivää. Sekä koska voimme viimeistään toimittaa tuotteen kauppoihin myyntiin, esimerkiksi +5 päivää.

Esimerkkituotteena Oiwa reikäleipä, valmistuspäivämäärä 4.6.2019. Laskennallisesti parasta ennen päivämäärä on 14.6.2019 ja viimeinen toimituspäivämäärä on 9.6.2019. Haluamme kyseiset reikäleivät raportillemme silloin, kun viimeiseen toimituspäivämäärään on aikaa kaksi päivää. Näin tiedämme kuinka paljon mitäkin tuotetta täytyy saada maailmalle vielä, kun se on mahdollista ja ehtii kauppoihin.

Jos haluammekin vielä tarkempaa dataa tuoreudesta ja siitä kuinka tuoreena tuotteet saadaan liikkeelle, niin voimme laskea esimerkiksi päiväkohtaista tuoreusprosenttia haluamillemme tuotteille. Yritykselle on tietenkin kannattavaa, että saadaan optimoitua valmistusprosessit niin, että tuotteet ovat valmiina vähän ennen toimitusta, jolloin saadaan tuotteet lähtemään mahdollisimman tuoreina ulos. Tämä on myös osa laatua, ja liittyy osaltansa toimitusvarmuuteenkin. Kaikki yritykselle tärkeitä asioita.

Entä sitten kuluttaja? Mitä jos meillä olisi jääkaapin ovessa integroituna listaus tuotteista, joissa olisi viimeinen käyttöpäivä huomenna. Uskon, että ruokahävikki pienisi kotitalouksillakin!

phoneenvelopelocation-arrow linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram