Rikun harjoittelu oli monipuolinen oppimismatka

Olen ollut Oiwalla harjoittelussa noin puoli vuotta ja työharjoitteluni on nyt päättymässä. Tämän vajaan puolen vuoden aikana olen oppinut paljon uusia asioita. Olen päässyt syventämään koulussa opittuja tietoja ja taitoja konkreettisesti työelämässä, sekä kokemaan millaista on työskennellä IT-alalla.

Harjoittelun aloittaessani tiesin, että tulen oppimaan paljon asioita, joista en ole ennen kuullutkaan, sillä koulussa BI:stä ei oltu puhuttu. Kahvitauoilla kuullut termit kuulostivat omaan korvaan aluksi aivan tuntemattomilta ja sitä vain naureskeli mukana, vaikkei mistään ymmärtänytkään, mutta nykyään sitä naureskelee mukana termejä ymmärtäen. Koulusta opitun tiedon soveltamiseen tuli yllätyksen aiheita jo heti harjoittelun alussa, kun esimerkiksi tietokannaksi ei enää riittänytkään koulussa opittu relaatiotietokanta.

Harjoittelussa pääsin tekemään kaikenlaista. Harjoittelu alkoi tutustumalla aiheisiin SSIS, SSAS ja SSRS, jotka silloin särähtivät korvaan täysin tuntemattomina aiheina. Moneen näistä tuli tutustuttu projektissa, jossa minulla annettiin Excelit ja pyydettiin tekemään Power BI -raportti. Projektin aikana tutuiksi muodostuivat DW-kanta, ETL, tabulaarinen kuutio, Azuren pilvipalvelu sekä Power BI. Pääsin tekemään myös monenlaisia scriptejä tiedon lukuun ja tiedon siirtoon liittyen, sekä myös tietokannan ylläpitosovelluksia niin natiivisovelluksena kuin web-sovelluksena, käyttäen uusinta Angular-tekniikkaa.

Työharjoittelu Oiwalla on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Työssä on pitänyt olla tarkkana ja haasteita esiintyi jatkuvasti, haasteet koin kuitenkin opettavaisina.

Täällä Oiwa Solutionsilla sain kokea, miten hyvä on työskennellä sellaisessa työympäristössä, jossa on mukava porukka ja sitä myöden hyvä työyhteisö. Täällä jokainen otetaan huomioon ja jokainen on samalla viivalla, harjoittelijanakin tuntui siltä, että olisi yksi työntekijä. Apua ja ohjeita sai aina tarvittaessa, joku oli aina valmiina auttamaan. Jokaisena aamuna töihin oli kiva tulla, vaikka pyöräillessä olisi ollut kuinka väsy ja ulkona sataisi vettä. Harjoittelussa pääsin kokemaan, millaista on työskennellä IT-alalla, joka oli aihe mikä harjoitteluun tultaessa jännitti. Koulussa siitä ei juurikaan puhuttu. Oli hieno oppia ja nähdä kuinka projektit etenevät ja kuinka vastuu jaetaan kaikille tasaisesti.


Harjoittelun viimeisenä päivänä Riku kävi lounaalla Hannan ja Juhan kanssa.

Riku aloittelee kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopintojaan Vaasan ammattikorkeakoulussa. Hän viettää vapaa-aikaansa tyttöystävänsä ja kavereidensa kanssa. Kavereiden kanssa Riku pelailee tietokonepelejä ja myös liikunta on ollut aina osa hänen elämäänsä.

Miten meni, niinkun omasta mielestä?

Aiemmin kirjoittelin ajatuksia siitä, kun meille tarjottiin firman puolesta Personal Trainer käyttöön ja ennakkoasenteestani asiaa kohtaan. Nyt on kaikki käynnit käytetty ja onneksi aiemmat pelkoni eivät käyneet toteen. Sehän olikin mukavaa. Aikaa löytyikin treeneille ihan hyvin. Pt:n treeneissä kävin suoraan töistä päin. Itsenäiset harjoitukset olivat viikonloppuisin tai iltaisin, kun lapset menivät nukkumaan. Enkä joutunut tiukalle ruokavaliolle, vaan katsoin itse vähän syömisiäni. Eikä pt karjunut vieressä, kun treenasin. Hän neuvoi ensin, miten liike tehdään oikein, tein rauhassa liikkeet ja hän katsoi, että pidän tarvittavan pitkän tauon. Tauoilla sitten juteltiin mukavia ja vitsailtiin.

Miten se varsinainen treenaus sitten oikein eteni? Ensin aloitettiin parantamaan lihaskuntoa hieman pienemmillä painoilla, mutta useammilla toistoilla. Vähitellen lisättiin painoja ja ruvettiin tekemään kovempaa. Pelkonanihan oli myös, että joudun liian koville ja paikat kipeytyvät liikaa. Tässä mentiin kuitenkin sopivalla tasolla. Välillä en meinannut enää jaksaa tehdä viimeisiä liikkeitä, mut sehän on tarkoituskin. Silloin on tarpeeksi painoja. Joskus oli treenin jälkeen jalkalihakset niin väsyksissä, ettei meinannu enää autoon jaksaa kävellä. Tottahan tuollaisesta lihakset kipeytyivät, mutta se oli vielä siedettävää eikä monen päivän särkyä, kuten aiemmin olin saanut omilla treeneilläni.

Tästä tullaankin siihen mitä hytöyä tästä kaikesta oli. Lihaskuntoni oli ollut siinä kunnossa, että polveni kipeytyi aiemmin jo lenkkeilystä. Polvikivut loppuivat aika pian näiden treenien aloituksen jälkeen. Lihakset saatiin siis kuntoon. Olin myös aiemmin tehnyt salilla liikkeitä väärin ja jatkanut vain vaikka vähän ottikin kipeää. Tottahan siinä tuli särkyä niveliin. Nyt opeteltiin ensin tekemään liike oikein ja jos yhtään otti kipeää johonkin, niin tehtiin sama liike toisella tavalla. Nyt uskallan laittaa isompia painojakin, kun liike ei satu. Olen oppinut paljon uusia liikkeitä ja näin koko salilla käymisestä on tullut paljon mielekkäämpää. Aiemmin tein aika lailla samoja liikkeitä. Paremman jaksamisen myötä innostuin aloittamaan uuden harrastuksenkin, salibandyn.

Mielelle urheilu tekee kyllä erityisen hyvää. Olet ihan itseksesi omine ajatuksinesi, kuuntelet samalla hyvää musiikkia ja väännät hiki otsalla. Tiedät tehneesi jotain hyödyllistä ihan itsesi hyväksi. Joskushan ei oikein meinaa huvittaa lähteä, mutta kun vain menee ja tekee, niin mieli kyllä kirkastuu ja jaksaa taas paremmin. Kiitos meidän firmalle, kun tarjosi tämän mahdollisuuden sekä kuntosali Fitille ja pt Antti-Jussille avusta. Tämä oli minun näköiseni ja minulle sopiva treenaus. Sain tästä paljon ja tästä on hyvä jatkaa. Onnellinen työntekijä on tuottavampi, kuten meidän työelämän kehittäjä Minna aina sanoo.


Marketta tekee Oiwalla Business Intelligenceä Senior Developer -nimikkeellä. Marken aiempi kirjoitus treenin aloittamisesta personal trainerin kanssa löytyy täältä.